Heippa hei! En pitkään aikaan oo kirjottanut tänne blogiin yhtään mitään, sille ei oikeestaan oo mitään syytä. Ei oo tullu vaan mieleen 🙁 Sanoin että laitan kuvia tänne blogiin mutta, nyt näyttää siltä että ainakaan hetkeen ei tule kuvia. Kuvien lisääminen on periaatteessa helppoa, mutta tämä sivusto ei lataa kuvia jostain syystä. Voisin tietysti vaihtaa sivustoa mutta tämä on muutenkin ollut niin hankala tehdä joten en halua lisätä hankaluuksia enempää. Yritän selvittää mistä se johtuu, ettei kuvat lataudu. Mutta nyt on 15.12 ja pian joulupukki kolkuttaa ovella. Odotan innoissani joulua, mutta stressiähän se tuo. Lahjat pitäisi  tehdä, paketoida, piilottaa, ja vaikka mitä, mutta onneksi aattona saa levätä eikä tarvii stressata mistään. Mä ainakin tykkään joulun tienoilla askarrella jouluisia asioita, ostaa taikka tehdä joululahjat, kuunnella joululauluja, esimerkiksi All I Want for Christmas Is You ja Jingle Bell Rock on yhtiä mun lempi joululauluja. Joululahjat on kyllä vaikea keksiä. Joku pitää eri jutuista kuin toinen ja joku ei pysty syömään jotain, vaikeaa. Mutta aijon ostaa tai hankkia joululahjat, perheelleni ja parille parhaalle ystävälle. Ostan kaikkiin lahjoihin jotain mutta hirveitä summia en tuhlaile 🙂 Enempää en kerro, jos joku tuttu tätä lukee. Mulla oli tänään joulujuhla, se meni hyvin ja siellä oli kivaa. Olin bändissä soittamassa semmoista marakassia, tai ainakin sen tyyppistä soitinta. Eli mulla ei ollut mitään isoa hommaa, mutta mun isoin juttu mitä joulujuhlaa varten tein, oli se, että tein (meidän esityksen) tonttujen asuja. Mutta tää on jo varmaan pitkästyttävä, joten seuraavaan postaukseen, heippa!